Hyväksyn Tarjotaksemme sinulle parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen Intomoda.fi -sivustolla, käytämme evästeitä. Hyväksyt evästeiden käytön käyttämällä sivustoamme tai klikkaamalla kolmannen osapuolen (myyjän) linkkiä.
Lisätietoja evästeistä
intomoda
161611 Tarjoukset

Levis ale

Siniset farkut ovat olleet muodissa jo lähes sadan vuoden ajan. Legendaariset farkut suunnitteli ensimmäistä kertaa vuonna 1853 perustettu Levi’s, joka valmistaa laadukkaita farkkuja ja vaatteita vielä tänäkin päivänä. Nykyään Levi’s on yksi maailman suurimmista vaatetusyrityksistä ja johtava farkkujen valmistaja koko maailmassa.

Levi’s on innovatiivinen, empaattinen, alkuperäinen, rohkea ja rehellinen vaatemerkki. Nämä arvot näkyvät toiminnassamme aina tuotekehittelystä suunnitteluun ja valmistuksesta valmiin tuotteen lähettämiseen. Empaattisena vaatemerkkinä kuuntelemme asiakkaitamme, työntekijöitämme ja osakkaitamme mahdollisimman hyvän palvelun takaamiseksi. Rehellisyys näkyy toiminnassamme asiakkaiden, työntekijöiden ja koko yhteiskunnan hyvänä kohteluna eettisestä näkökulmasta katsottuna.

Olemme alkuperäinen ja innovatiivinen vaatemerkki, jolla on rohkeutta olla paras vaateyritys koko maailmassa. Tänä päivänä suunnittelemme ja valmistamme legendaaristen sinisten farkkujen lisäksi klassista amerikkalaistyyliä edustavia naisten-, lasten- ja miestenvaatteita. Levi’sin farkut ovat aina tyylikäs ja trendikäs vaihtoehto, mutta kehittyneen valmistustavan ja laadukkaiden materiaalien vuoksi ne myös pysyvät pitkään siisteinä.

Löysimme 350 ale-tuotetta!

- yhteensä 1.067 tuotetta Levis -tuotemerkiltä
Sopivuus
  • Sopivuus
  • Hinta halvin kallein
  • Hinta kallein halvin
Suodata:
Suodata
Valitse sukupuoli
  • Näytä kaikki
  • Naiset
  • Miehet
  • Lapset
Valitse kategorioita
  • Kaikki versiot
  • Farkut
  • T-paidat
  • Pusakat
  • Puserot ja poolot
  • Paidat
  • Sneakerit
  • Asusteet
  • Shortsit
  • Mekot
  • Laukut
  • Housut
  • Saapikkaat
  • Saappaat
  • Sukat
  • Vyöt
  • Hameet
  • Kaulaliinat
  • Sandaalit
  • Leggingsit
  • Topit
  • Alushousut
  • Neuletakit
Hinta
810 € 1 €
Näytä vain ale-tuotteet
Verkkokaupat
  • Kaikki verkkokaupat
  • Zalando.fi
  • Asos.com
  • Boozt.com
  • Lisää verkkokauppoja
Näytä verkkokauppojen yleiskuvaus
  • Levis® 501 LEVI?S® ORIGINAL FIT Straight Leg Farkut 502
    Levis®
    501 LEVI?S® ORIGINAL FIT Straight Leg Farkut 502
    89 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis® HOODIE Huppari Copper Foil Housemark Caviar
    Levis®
    HOODIE Huppari Copper Foil Housemark Caviar
    74 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis® 514 SLIM STRAIGHT Straight Leg Farkut Covered Up
    Levis®
    514 SLIM STRAIGHT Straight Leg Farkut Covered Up
    79 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis® Huppari Midtone Grey
    Levis®
    Huppari Midtone Grey
    64 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -20%
    Levis® Huppari Smokestack Heather
    Levis®
    Huppari Smokestack Heather
    NYT 59 €74 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -30%
    Levis® SILVER  Farkkutakki Silver Tab Marsh
    Levis®
    SILVER Farkkutakki Silver Tab Marsh
    NYT 83 €119 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis 501 Original Print T-Shirt - Grey
    Levis
    501 Original Print T-Shirt - Grey
    33 €
  • Levis® THE PERFECT POCKET TEE Printtipaita Rot/weiß
    Levis®
    THE PERFECT POCKET TEE Printtipaita Rot/weiß
    29 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -30%
    Levis® THE EVERY DAY Alinjainen Hame Pacific Indigo
    Levis®
    THE EVERY DAY Alinjainen Hame Pacific Indigo
    NYT 62 €89 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis® Plus PLUS PERFECT TEE  Printtipaita Plus Batwing White
    Levis® Plus
    PLUS PERFECT TEE Printtipaita Plus Batwing White
    19 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis® TURLOCK Matalavartiset Tennarit Navy Blue
    Levis®
    TURLOCK Matalavartiset Tennarit Navy Blue
    94 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis® BLACK TAB Matalavartiset Tennarit Dark Blue
    Levis®
    BLACK TAB Matalavartiset Tennarit Dark Blue
    109 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis® LEVIS 168LS LOW CUT 2 PACK Sukat Jet Black
    Levis®
    LEVIS 168LS LOW CUT 2 PACK Sukat Jet Black
    8 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis® 501 SHORT Farkkushortsit Back To Your Heart
    Levis®
    501 SHORT Farkkushortsit Back To Your Heart
    54 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis® 511 SLIM FIT Straight Leg Farkut Mid City
    Levis®
    511 SLIM FIT Straight Leg Farkut Mid City
    99 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis® 512? SLIM TAPER FIT Slim Fit Farkut Ludlow
    Levis®
    512? SLIM TAPER FIT Slim Fit Farkut Ludlow
    99 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis® Salkku Regular Black
    Levis®
    Salkku Regular Black
    89 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis® BARSTOW WESTERN Vapaaajan Kauluspaita Blue Denim
    Levis®
    BARSTOW WESTERN Vapaaajan Kauluspaita Blue Denim
    89 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -40%
    Levis® LEVI`S LINE 8 MID SKINNY SkinnyFarkut Rinse
    Levis®
    LEVI`S LINE 8 MID SKINNY SkinnyFarkut Rinse
    NYT 41 €69 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis® NY RUNNER 2.0 Matalavartiset Tennarit Dark Turquoise
    Levis®
    NY RUNNER 2.0 Matalavartiset Tennarit Dark Turquoise
    84 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis® GRAPHIC CREW Collegepaita Dark Phantom
    Levis®
    GRAPHIC CREW Collegepaita Dark Phantom
    59 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis® RINGER Printtipaita True Blue
    Levis®
    RINGER Printtipaita True Blue
    29 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis® HOUSEMARK GRAPHIC Printtipaita Dark Phantom
    Levis®
    HOUSEMARK GRAPHIC Printtipaita Dark Phantom
    29 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -20%
    Levis® DAWSON MID Nauhalliset Nilkkurit Dark Brown
    Levis®
    DAWSON MID Nauhalliset Nilkkurit Dark Brown
    NYT 103 €129 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis®
    DECONSTRUCTED SKIRT Alinjainen Hame Beetlebum
    59 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -30%
    Levis®
    Välikausitakki Caviar
    NYT 139 €199 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis®
    EMERSON Nauhalliset Nilkkurit Medium Brown
    139 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis®
    SPORTSWEAR LOGO TEE 2.0 Printtipaita Black Heather
    24 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis®
    GRAPHIC GYM CREW Collegepaita Copper Foil
    64 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -55%
    Levis®
    ALTERED STRAIGHT Straight Leg Farkut No Limits
    NYT 58 €129 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis®
    Graphic Huppari Olympic Chinese Red
    64 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis®
    ORIGINAL Huppari Pink Nectar
    69 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -24%
    Levis®
    SILVER TAB Relaxed Fit Farkut Lightblue Denim
    NYT 82 €109 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -65%
    Levis®
    ALTERED TRUCKER Farkkutakki Breaking Point
    NYT 45 €129 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis®
    SILVERTAB CARPENTER Relaxed Fit Farkut Bel Air
    119 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis®
    501 ORIGINAL FIT Straight Leg Farkut Jelly
    89 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -35%
    Levis®
    PETALUMA Korkeavartiset Tennarit Regular Black
    NYT 48 €74 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis®
    512 SLIM TAPER FIT TaperedFarkut Rolf Warp Str
    109 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis®
    710 SUPER SKINNY SkinnyFarkut Reign Or Shine
    109 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -40%
    Levis®
    MILE HIGH SUPER SKINNY SkinnyFarkut Lightblue Denim
    NYT 65 €109 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis®
    501 SLIM FIT SkinnyFarkut Lightblue Denim
    109 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis®
    715 BOOTCUT Bootcutfarkut Escape Artist
    99 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -40%
    Levis®
    LEVI?S® X LALA BERLIN THE TRUCKER JACKET Farkkutakki Mugo
    NYT 119 €199 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis®
    SIDE SLIT SKIRT Farkkuhame Satellite Black
    69 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis®
    GOOD SHERPA TRUCKER Välikausitakki Black
    129 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -40%
    Levis®
    KATALINA Untuvatakki Navy Blazer
    NYT 143 €239 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -30%
    Levis®
    527 SLIM BOOT CUT Bootcutfarkut Festival Rain
    NYT 69 €99 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis®
    THE TRUCKER Farkkutakki Spring Mint Crispy
    109 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -40%
    Levis®
    501 SKINNY Straight Leg Farkut Rolling Dice
    NYT 65 €109 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -20%
    Levis®
    DAWSON MID Nauhalliset Nilkkurit Regular Black
    NYT 103 €129 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -60%
    Levis®
    501 CROPPED TAPER Relaxed Fit Farkut Custom Blues
    NYT 51 €129 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis® Plus
    310 PLUS SHAPING SUPER SKINNY WITH RIPS SkinnyFarkut Blue Lightning
    89 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis®
    ORIGINAL SHERPA TRUCKER Farkkutakki Black
    139 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis®
    512 SLIM TAPER FIT TaperedFarkut Ocean Parkway Warp Str
    109 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis®
    501 SHORT Farkkushortsit Gimme More
    54 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -25%
    Levis®
    VARSITY Bombertakki Bafang Red Cast
    NYT 104 €139 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis®
    501 ORIGINAL Straight Leg Farkut Mowhawk Warp
    109 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis®
    Printtipaita Grey Heather
    24 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis®
    501 SHORT Farkkushortsit Cutthroat
    74 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis®
    710 INNOVATION SUPER SKINNY SkinnyFarkut Night
    99 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis®
    PRO WORK Vapaaajan Kauluspaita Meridian Green
    79 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis®
    JAX LIGHT CHUKKA Nauhalliset Nilkkurit Sand
    99 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis®
    502 REGULAR TAPER Straight Leg Farkut Mid City
    99 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis®
    501 SHORT Farkkushortsit Echo Park
    54 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis®
    MALIBU PATCH Matalavartiset Tennarit Brilliant White
    49 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis®
    HOUSEMARK GRAPHIC Printtipaita Midtone Grey Heather
    24 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis®
    501 ORIGINAL FIT Straight Leg Farkut Gulf Stream
    99 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -40%
    Levis®
    511 SLIM SHORT Farkkushortsit Belize
    NYT 38 €64 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis®
    710 INNOVATION SUPER SKINNY SkinnyFarkut Dantes Peak
    109 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis®
    Printtipaita Navy
    24 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis®
    SUNSET POCKET Vapaaajan Kauluspaita Rot
    89 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis®
    LEVIS 168LS MID CUT 2 PACK Sukat Dark Denim
    8 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -41%
    Levis®
    PERFECT RINGER Printtipaita Sport Marshmallow
    NYT 17 €29 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis®
    502 REGULAR TAPER TaperedFarkut Chain Rinse
    99 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis®
    HOODIE Huppari Chinese New Year
    74 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis®
    MILE HIGH SUPER SKINNY SkinnyFarkut Night
    99 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis®
    BARSTOW WESTERN Vapaaajan Kauluspaita Jimbu True Blue/white
    74 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -20%
    Levis®
    SOLID OBLONG Huivi Regular Grey
    NYT 31 €39 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis®
    BAGGY Farkkushortsit Rugrat
    64 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis®
    527 SLIM BOOT CUT Bootcutfarkut Bebop
    99 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -40%
    Levis®
    501 HEMMED SHORT Farkkushortsit Tamewood
    NYT 35 €59 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis®
    168SF LOW CUT 6 PACK Sukat Dark Denim
    18 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis®
    512? SLIM TAPER FIT Slim Fit Farkut Nightshine
    99 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -30%
    Levis®
    CLASSIC STRIPE Neule Puce/black Beauty/brillo Grey
    NYT 55 €79 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis®
    501 LEVIS ORIGINAL FIT Straight Leg Farkut Clean Fume
    104 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis®
    VENICE Matalavartiset Tennarit Brilliant White
    59 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis®
    LEVIS 120SF REGULAR CUT 2 PACK Sukat Light Denim
    8 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis®
    512 SLIM TAPER FIT TaperedFarkut The Run
    99 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis®
    BAGGY TRUCKER Farkkutakki True Life
    119 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis®
    DIXON ALLOVER Varvassandaalit Navy Blue
    19 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis®
    SLIM CREW NECK TEE Printtipaita Housemark Chinese Red
    44 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -40%
    Levis®
    LEVI`S LINE 8 MID SKINNY SkinnyFarkut L8 Light Stonewash
    NYT 41 €69 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis®
    PRO TYPE TRUCKER Kevyt Takki Summit Slate
    169 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis®
    LEVIS 200SF BRIEF 2 PACK Alushousut Jet Black
    19 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis®
    HOUSEMARK GRAPHIC Printtipaita White
    24 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -25%
    Levis®
    502 REGULAR TAPER Farkkushortsit Lightblue Denim
    NYT 44 €59 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis®
    721 HIGH RISE SKINNY Slim Fit Farkut Grey Denim
    99 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -20%
    Levis®
    FAIRISLE Huivi Cream
    NYT 43 €54 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis®
    ORIGINAL SHERPA TRUCKER Farkkutakki Immensely Adorable
    129 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis®
    VNECK COMFORT FIT 2 PACK Aluspaita White
    24 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -30%
    Levis®
    REVERSIBLE Bombertakki Honeysuckle Bittersweet
    NYT 111 €159 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -20%
    Levis®
    501 SKINNY Slim Fit Farkut Fizzy
    NYT 95 €119 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis®
    BACK SCOOP TEE Printtipaita Monday Moonlight Blue/cloud Dancer
    34 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -34%
    Levis®
    Pipo Light Blue
    NYT 19 €29 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis®
    715 BOOTCUT Bootcutfarkut Black Sheep
    99 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -20%
    Levis®
    JAX CLEAN Nauhalliset Nilkkurit Regular Black
    NYT 111 €139 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis®
    EMERSON Nauhalliset Nilkkurit Medium Brown
    149 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -40%
    Levis®
    ORANGE TAB 505 C CROPPED Straight Leg Farkut Summer Of Love
    NYT 71 €119 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -40%
    Levis®
    ORANGE TAB SLIM LEG Slim Fit Farkut Axel
    NYT 71 €119 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis®
    GRAPHIC Huppari Filled Embroidered Hm Caviar
    74 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis®
    INNOVATION SUPER SKINNY Slim Fit Farkut Fancy That
    109 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -45%
    Levis®
    501 ALTERED BETTER Straight Leg Farkut Adapt
    NYT 65 €119 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis®
    HOUSEMARK RINGER Printtipaita White Body/dress Blues
    29 €
    Ilmainen Toimitus
  • Levis®
    MALIBU PATCH Matalavartiset Tennarit Navy Blue
    54 €
    Ilmainen Toimitus