Hyväksyn Tarjotaksemme sinulle parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen Intomoda.fi -sivustolla, käytämme evästeitä. Hyväksyt evästeiden käytön käyttämällä sivustoamme tai klikkaamalla kolmannen osapuolen (myyjän) linkkiä.
Lisätietoja evästeistä
intomoda
113925 Tarjoukset

Crocs

Tämän merkin tuotteet ovat ehkä muotimaailman ristiriitaisimpia tuotteita, sillä löytyy Crocsin tuotteiden vakaita kannattajia kuin vihaajiakin, mutta sepä juuri pitää nämä kumikengät ihmisten mielissä vuodesta toiseen. Yrityksen tunnetuin tuote on muovinen värikäs sandaali joita näkee turuilla ja toreilla – sukkien kanssa tai ilman!

Yrityksen tarina alkoi kun perustajat huomasivat, ettei markkinoilla ole sopivaa kenkää joka soveltuu kesän kaikkiin tilanteisiin. Niinpä kolme kaverusta päättivät suunnitella kengän, joka on kevyt, vedenkestävä eikä luista missään tilanteessa. Siksi materiaaliksi päätyikin kumi tai oikeastaan yrityksen omaa Croslite™-materiaali, jossa yhdistyy kaikki kolme eri vaatimusta. Sama yhtälö vuodesta toiseen on pitänyt huolen siitä, että yritys on ollut valtava menestys kansainvälisesti.

Useimmista kodeista löytyy jo Crocsin Classic-malli, mutta myös yhä useamman kenkälaatikosta kurkistaa yrityksen tennareita, korkokenkiä ja saappaita. Harva kenkä jakaa tuntee niin suuresti kuin tämä malli. Tämä kuminen sandaali kuumentaa tunteita ympärimaailman ja siitä huolimatta siitä, tai ehkä juuri siksi, sitä on myytykin miljoonittain. Suomalaisissa työpaikoissa, kuten sairaaloissa, on tämä luistamaton ja keveä kumikenkä tuttu näky. Se takaa käyttäjälleen hengittävän ja mukavan jalkineen koko työpäiväksi ajaksi. Crocsin tuoteperheessä löytyy jalkineita koko perheelle, eikä väreistä ole pulaa!

Löysimme 88 ale-tuotetta!

- yhteensä 168 tuotetta Crocs -tuotemerkiltä
Sopivuus
  • Sopivuus
  • Hinta halvin kallein
  • Hinta kallein halvin
Suodata:
Suodata
Valitse sukupuoli
  • Näytä kaikki
  • Naiset
  • Miehet
  • Lapset
Valitse kategorioita
  • Kaikki versiot
  • Sandaalit
  • Kengät
  • Kumisaappaat
  • Saappaat
  • Sneakerit
  • Ballerinat
  • Saapikkaat
Hinta
95 € 1 €
Näytä vain ale-tuotteet
Verkkokaupat
  • Kaikki verkkokaupat
  • Zalando.fi
Näytä verkkokauppojen yleiskuvaus
  • Crocs CLASSIC Puukengät Schwarz
    Crocs
    CLASSIC Puukengät Schwarz
    NYT 27 €29 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -61%
    Crocs CROCBAND Matalakantaiset Pistokkaat Red
    Crocs
    CROCBAND Matalakantaiset Pistokkaat Red
    NYT 17 €44 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs SLOANE  Varvassandaalit Black
    Crocs
    SLOANE Varvassandaalit Black
    39 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs CROCBAND Matalakantaiset Pistokkaat Volt Green/vasity Blue
    Crocs
    CROCBAND Matalakantaiset Pistokkaat Volt Green/vasity Blue
    39 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs CROCBAND Puukengät Espresso
    Crocs
    CROCBAND Puukengät Espresso
    39 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs CROCBAND Varvassandaalit Navy
    Crocs
    CROCBAND Varvassandaalit Navy
    24 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs OFFROAD SPORT  Puukengät Black/graphite
    Crocs
    OFFROAD SPORT Puukengät Black/graphite
    39 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -40%
    Crocs CROCBAND STAR WARS BOBA FETT Puukengät Light Grey
    Crocs
    CROCBAND STAR WARS BOBA FETT Puukengät Light Grey
    NYT 29 €49 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -20%
    Crocs ISABELLA Rantasandaalit Island Green
    Crocs
    ISABELLA Rantasandaalit Island Green
    NYT 39 €49 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs KARIN Matalakantaiset Pistokkaat Black
    Crocs
    KARIN Matalakantaiset Pistokkaat Black
    34 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs CROCBAND Matalakantaiset Pistokkaat Berry
    Crocs
    CROCBAND Matalakantaiset Pistokkaat Berry
    44 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs CROCBAND Puukengät Navy/citrus
    Crocs
    CROCBAND Puukengät Navy/citrus
    39 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs YUKON MESA Matalakantaiset Pistokkaat Black
    Crocs
    YUKON MESA Matalakantaiset Pistokkaat Black
    49 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs SARAH Matalakantaiset Pistokkaat Bronze/stucco
    Crocs
    SARAH Matalakantaiset Pistokkaat Bronze/stucco
    34 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs SLOANE Varvassandaalit Raspberry
    Crocs
    SLOANE Varvassandaalit Raspberry
    29 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs KADEE II  Varvassandaalit Silver
    Crocs
    KADEE II Varvassandaalit Silver
    19 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs DUET BUSY DAY 2.0  Matalavartiset Tennarit Espresso
    Crocs
    DUET BUSY DAY 2.0 Matalavartiset Tennarit Espresso
    64 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -20%
    Crocs OLIVIA II Matalakantaiset Pistokkaat Navy
    Crocs
    OLIVIA II Matalakantaiset Pistokkaat Navy
    NYT 27 €34 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -20%
    Crocs ISABELLA Rantasandaalit Cerulean Blue
    Crocs
    ISABELLA Rantasandaalit Cerulean Blue
    NYT 39 €49 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs BAYA Matalakantaiset Pistokkaat Black
    Crocs
    BAYA Matalakantaiset Pistokkaat Black
    19 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -30%
    Crocs SWIFTWATER  Rantasandaalit Graphite/ultramarine
    Crocs
    SWIFTWATER Rantasandaalit Graphite/ultramarine
    NYT 34 €49 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs CLASSIC Matalakantaiset Pistokkaat Navy
    Crocs
    CLASSIC Matalakantaiset Pistokkaat Navy
    29 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs CLASSIC Puukengät Chocolate
    Crocs
    CLASSIC Puukengät Chocolate
    29 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -20%
    Crocs KARIN Rantasandaalit Raspberry
    Crocs
    KARIN Rantasandaalit Raspberry
    NYT 31 €39 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -20%
    Crocs
    OLIVIA II Matalakantaiset Pistokkaat Multi/raspberry
    NYT 31 €39 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs
    ISABELLA Varvassandaalit Black
    44 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -20%
    Crocs
    YUKON SPORT Puukengät Army Green/black
    NYT 39 €49 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs
    CROCBAND Puukengät White
    39 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -20%
    Crocs
    CROCBAND Puukengät Blau
    NYT 31 €39 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs
    CROCBAND Matalakantaiset Pistokkaat Red
    39 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -10%
    Crocs
    CROCBAND Matalakantaiset Pistokkaat Schwarz
    NYT 35 €39 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -31%
    Crocs
    CLASSIC Puukengät Blau
    NYT 20 €29 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -29%
    Crocs
    CLEO III Matalakantaiset Pistokkaat Black
    NYT 24 €34 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs
    SLOANE Varvassandaalit Coral
    39 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs
    CROCBAND Varvassandaalit White
    29 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -20%
    Crocs
    CLASSIC Puukengät Black
    NYT 23 €29 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs
    CROCBAND Varvassandaalit Black
    29 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -30%
    Crocs
    YUKON MESA Varvassandaalit Espresso/walnut
    NYT 27 €39 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -30%
    Crocs
    YUKON MESA Varvassandaalit Black
    NYT 27 €39 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -38%
    Crocs
    RHONDA Matalakantaiset Pistokkaat Black
    NYT 24 €39 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs
    YUKON MESA Matalakantaiset Pistokkaat Espresso
    49 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs
    BAYA Matalakantaiset Pistokkaat Electric Blue
    32 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -20%
    Crocs
    OLIVIA II Matalakantaiset Pistokkaat Coral
    NYT 27 €34 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs
    CLASSIC Matalakantaiset Pistokkaat Lilac
    29 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -51%
    Crocs
    CLASSIC STAR WARS VILLAIN Puukengät Black
    NYT 24 €49 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs
    CITILANE Puukengät Pepper/white
    44 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs
    CROCBAND Matalakantaiset Pistokkaat Charcoal/ocean
    39 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs
    MERCY WORK Matalakantaiset Pistokkaat White
    44 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs
    CLEO III Matalakantaiset Pistokkaat Oyster/gold
    29 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs
    MERCY WORK Matalakantaiset Pistokkaat Black
    44 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -20%
    Crocs
    Rantasandaalit Sea Foam/pearl White
    NYT 43 €54 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -41%
    Crocs
    CROCBAND Matalakantaiset Pistokkaat Dark Red
    NYT 23 €39 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs
    CROCBAND Varvassandaalit Volt Green/white
    24 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -20%
    Crocs
    ISABELLA Matalakantaiset Pistokkaat Coral
    NYT 47 €59 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -20%
    Crocs
    ISABELLA Matalakantaiset Pistokkaat Bronze
    NYT 47 €59 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -29%
    Crocs
    CITYLANE Varvassandaalit Walnut/white
    NYT 24 €34 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -29%
    Crocs
    CITYLANE Varvassandaalit Black/white
    NYT 24 €34 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs
    CLASSIC Matalakantaiset Pistokkaat New Mint
    34 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs
    CROCBAND Varvassandaalit Dahlia
    29 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs
    BAYA Rantasandaalit Espresso
    19 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -31%
    Crocs
    CLASSIC Varvassandaalit Walnut
    NYT 13 €19 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs
    CLASSIC Matalakantaiset Pistokkaat Storm
    29 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -30%
    Crocs
    NORLIN Matalavartiset Tennarit Navy/white
    NYT 34 €49 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs
    SWIFTWATER Varvassandaalit Graphite/ultramarine
    NYT 27 €29 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs
    BAYA Matalakantaiset Pistokkaat Graphite
    29 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -20%
    Crocs
    FREESAIL Rantasandaalit Lapis
    NYT 27 €34 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs
    BISTRO Puukengät White
    49 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs
    BISTRO Puukengät Black
    49 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -20%
    Crocs
    ISABELLA Varvassandaalit Carrot
    NYT 35 €44 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs
    CITILANE Puukengät Navy/white
    44 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -30%
    Crocs
    NORLIN Loaferit/pistokkaat Black/white
    NYT 34 €49 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs
    CITILANE Puukengät Black/graphite
    44 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -20%
    Crocs
    CROCBAND Varvassandaalit Blue
    NYT 19 €24 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -30%
    Crocs
    YUKON Matalakantaiset Pistokkaat Mahagony
    NYT 34 €49 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -21%
    Crocs
    CLASSIC Varvassandaalit Navy
    NYT 15 €19 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -20%
    Crocs
    KARIN Rantasandaalit Oyster
    NYT 27 €34 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs
    CLASSIC Puukengät Navy
    29 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -21%
    Crocs
    CLASSIC Varvassandaalit Black
    NYT 15 €19 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -20%
    Crocs
    KARIN Matalakantaiset Pistokkaat Navy
    NYT 27 €34 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs
    CITILANE Puukengät Espresso/khaki
    44 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs
    OLIVIA II Matalakantaiset Pistokkaat Black
    34 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -20%
    Crocs
    CLASSIC Matalakantaiset Pistokkaat White
    NYT 27 €34 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs
    CLASSIC Matalakantaiset Pistokkaat Khaki
    29 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs
    CLASSIC Matalakantaiset Pistokkaat Pepper
    29 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs
    CROCBAND Matalakantaiset Pistokkaat Pearl Pink/wild Orchid
    44 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs
    CLASSIC Matalakantaiset Pistokkaat Magenta
    34 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs
    CROCBAND Matalakantaiset Pistokkaat Dark Grey
    39 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -20%
    Crocs
    CROCBAND Matalakantaiset Pistokkaat Gold/black
    NYT 39 €49 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -30%
    Crocs
    NORLIN Matalavartiset Tennarit Charcoal/white
    NYT 34 €49 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs
    CROCBAND Puukengät Graphite/grass Green
    39 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -40%
    Crocs
    ALLCAST Talvisaappaat Toffee/stucco
    NYT 95 €159 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs
    BAYA Matalakantaiset Pistokkaat Navy
    29 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs
    BAYA Puukengät Black
    29 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs
    RAINFLOE Kumisaappaat Army Green
    59 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs
    RAINFLOE Kumisaappaat Black
    59 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs
    CROCBAND Matalakantaiset Pistokkaat Camel
    44 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs
    RAINFLOE Kumisaappaat Navy
    59 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -20%
    Crocs
    CROCBAND Rantasandaalit Pool/candy Pink
    NYT 19 €24 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs
    CROCBAND II.5 GUST Nilkkurit Charcoal/ocean
    49 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs
    CROCBAND Puukengät Navy
    29 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -20%
    Crocs
    CROCBAND Rantasandaalit Varsity Blue/red
    NYT 23 €29 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs
    MINNIE Rantasandaalit Party Pink
    34 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs
    FROZEN FEVER Matalakantaiset Pistokkaat Party Pink/oyster
    34 €
    Ilmainen Toimitus
  • Ale!
    -20%
    Crocs
    CROCBAND Rantasandaalit Iris
    NYT 27 €34 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs
    BUMP IT Kumisaappaat Candy Pink/oyster
    39 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs
    CREATIVE CROCS Matalakantaiset Pistokkaat Pool
    34 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs
    BUMP IT Kumisaappaat Yellow/oyster
    39 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs
    BUMP IT Kumisaappaat Navy/oyster
    39 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs
    HANDLE IT Kumisaappaat Yellow
    34 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs
    FROZEN Puukengät Berry
    44 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs
    KEELEY FROZEN FEVER Rantasandaalit Ice Blue
    34 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs
    CROCBAND STAR WARS HERO Matalakantaiset Pistokkaat Multicolor
    39 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs
    STAR WARS THE FORCE AWAKENS Puukengät Multicolor
    39 €
    Ilmainen Toimitus
  • Crocs
    STAR WARS LEAD DARK SIDE Puukengät Multicolor
    39 €
    Ilmainen Toimitus